Hankkeen johtoryhmä

Hankkeen johtoryhmä valitsee yleisöluentosarjojen asiantuntijat ja suunnittelee hankkeen edistymistä.

 

Matti Hayry.jpg

Matti Häyry, VTT, FK

Filosofian professori, Aalto-yliopisto

Matti Häyry on pitkään tarkastellut oikeudenmukaisuutta seurausetiikan kannalta ja julkaissut aiheesta kansallisesti ja kansainvälisesti. Hän on myös selvittänyt asiaan liittyviä teorioita oppikirjatasolla sekä kosketellut oikeudenmukaisuuden kysymyksiä genetiikan etiikan ja bioetiikan tutkimuksissaan. Hän on valmistelemassa laajoja tutkimushankkeita poliittisesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta globalisoituvassa maailmassa sekä persoonallisuustyyppien oikeudenmukaisesta kohtelusta lainsäädännössä, terveydenhuollossa, koulutuksessa ja työelämässä.


Aki-Mauri Huhtinen (640x640).jpg

Aki-Mauri Huhtinen, FT

Johtamisen professori, Maanpuolustuskorkeakoulu

Aki-Mauri Huhtinen on käsitellyt töissään muuttuvan maailman sotien muutosta ja muita turvallisuusuhkia uusista dynaamisista näkökulmista. Hänen keskeinen lähtökohtansa on ollut se, että tieto ja sen jakelureitit edustavat pääomaa, hallintaa ja valtaa ja muodostavat siten erään nykyisen sodankäynnin keskeisimmistä taistelukentistä. Hän tutkii parhaillaan epäoikeudenmukaisuuden käsitettä ja sen ontologisia ja rihmastomaisia ulottuvuuksia. 


Heikki Saxen.jpg

Heikki Saxén, FM

Historian tutkija, tohtorikoulutettava, Tampereen yliopisto

Heikki Saxén kirjoitti varhaiset opinnäytteensä John Rawlsin filosofiasta ja toimitti siitä hiljan keskustelua herättäneen, uusiin tutkimuksiin perustuvan kirjan. Hän jatkaa oikeudenmukaisuuden tutkimista ja on tällä hetkellä vierailevana tutkijana Harvardin yliopistossa tunnetun Rawls-tutkija Norman Danielsin ohjauksessa. 


Johanna Ahola-Launonen.jpg

Johanna Ahola-Launonen, LuK, VTM
Moraali- ja yhteiskuntafilosofian tutkija, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto; Projektikoordinaattori, Aalto-yliopisto

Johanna Ahola-Launonen laati filosofian opinnäytetyönsä Michael Sandelin oikeudenmukaisuuskäsityksistä ja niiden sovelluksista geneettiseen paranteluun. Hän on tutkinut oikeudenmukaisuutta terveydenhuollossa laajemminkin ja on väitöskirjatyöhönsä liittyen julkaissut sosiaalisen vastuun ymmärtämisestä nykybioetiikassa. Johanna Ahola-Launonen toimii hankkeen koordinaattorina.


Salla Silvola.jpg.png

Salla Silvola, OTT, MA
Lääkintäoikeuden dosentti, Helsingin yliopisto; Lainsäädäntöneuvos, Oikeusministeriö

Salla Silvola väitteli ihmisen ruumiillisesta koskemattomuudesta lääketieteellisessä tutkimuksessa ja jatkoi kansainvälistä julkaisutoimintaa aiheesta muun muassa työskennellessään Manchesterin yliopistossa Englannissa Matti Häyryn ja Tuija Takalan kanssa. Siirryttyään oikeusministeriön palvelukseen hän on ollut valmistelemassa esimerkiksi perhesuhteita ja oikeudellista vanhemmuutta koskevaa säätelyä sekä jatkanut samalla tieteellistä toimintaansa.


Simo Vehmas.jpg

Simo Vehmas, KT
Sosiaalisen vammaistutkimuksen professori, Helsingin yliopisto

Simo Vehmas väitteli vammaisuuden eettisistä, filosofisista ja yhteiskunnallisista ulottuvuuksista ja on jatkanut aiheen käsittelyä sekä kansainvälisesti että kansallisesti, oppikirjamuodossa. Oikeudenmukaisuutta koskevissa tarkasteluissaan hän on tutkinut monipuolisesti älyllisen kehitysvammaisuuden luonnetta ja älyllisesti kehitysvammaisten kohtelua. Kuluvan vuoden aikana hän on myös kääntänyt katseensa vammaisten asemaan globalisoituvassa maailmassa. 


 

Sirkku Hellsten.jpg

Sirkku Hellsten, VTT
Käytännöllisen filosofian dosentti, Helsingin yliopisto

Sirkku Hellsten väitteli oikeudenmukaisuusteorioista ja lähti kansainväliselle akateemiselle uralle, joka vei hänet Birminghamin yliopiston Globaalietiikan tutkimuskeskuksen johtajaksi. Kiinnostus Afrikkaan sai hänet ulkoasianhallinnon palvelukseen hyvän hallinnon asiantuntijana Suomen suurlähetystöissä, ensin Keniaan ja sitten Mosambikiin, mutta tieteellinen tutkimustoiminta jatkui. Diplomaattikautta seurasi nimitys filosofian professoriksi Dar-es-Salaamin yliopistoon Tansaniaan, jossa hän on jatkanut erityisesti globaalin oikeudenmukaisuuden pohdintaa.


Tuija Takala.jpg

Tuija Takala, FT, MA
Käytännöllisen filosofian dosentti, Helsingin yliopisto; Tutkimuspäällikkö, Aalto-yliopisto

Tuija Takala siirtyi oikeudenmukaisuutta, erityisesti yhteisöllisyyttä ja vapautta käsitelleiden perustavien opinnäytetöidensä jälkeen tutkimaan soveltavaa etiikkaa, josta hän väitteli, ja sen metodeita. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat olleet esimerkiksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion panos oikeudenmukaisuuden edistämisessä ja ihmisarvon rooli globaalissa ajattelussa. Tuija Takala toimii hankkeen varajohtajana.


 

Sivusta vastaa: | Viimeksi päivitetty: 07.09.2015.