Aallon muotoilujohtamisen opintoja voi jatkossa tehdä myös etänä

16.01.2018

Suositun IDBM-ohjelman opit halutaan myös ulkomaiden huippuyliopistoissa opiskelevien ulottuville.

Aalto-yliopiston IDBM (International Design Business Management) -maisteriohjelmassa paneudutaan muotoiluun niin menetelmän, ajatusmallin kuin kilpailuedun näkökulmasta. Ohjelman kursseilla keskitytään sekä tuotteeseen, palvelu- ja bisnesmuotoiluun että teknologiaan ja innovaatioiden johtamiseen. IDBM on kaikkien Aallon korkeakoulujen yhteinen ohjelma, jonka koordinaatiosta vastaa Kauppakorkeakoulu. Ohjelmasta valmistuneet maisterit työllistyvät design-osaamista vaativiin tehtäviin esimerkiksi konsulteiksi, tuote- tai palvelukehitykseen sekä yrittäjiksi.

Tulevaisuudessa Aalto-haluaa tuoda muotoilujohtamisen opit myös muualla opiskelevien ulottuville. Ohjelma sai tänä syksynä verkko-opiskelua kehittävän A!OLE (Aalto Online Learning) -rahoituksen kokonaan sulautuvana oppimisena, eli lähi- ja verkko-opiskelua yhdistävänä blended learning -opetuksena, toteutettavaan sivuaineeseen. Viime syksynä se sai samaa rahoitusta IDBM Challenge- ja Capstone-kurssien toteuttamiseen.

”Haluamme, että ohjelmiimme voi osallistua etänä myös huippuyliopistoista ulkomailta. Tämä on mahdollista hyvin oppimistuloksin vain blended learning -periaatteiden mukaan”, sanoo opetuksesta vastaava vararehtori Eero Eloranta.

”Blended learninginä tarjotusta sivuaineesta tulee vaihtoehto perinteisen sivuaineohjelman rinnalle. Haluamme avata Aaltoa ja IDBM:ää myös globaaleille markkinoille ja sellaisille opiskelijoille, jotka opiskelevat mielellään verkossa eivätkä toisaalta halua muuttaa Suomeen”, sanoo IDBM:n vieraileva apulaisprofessori Miikka J. Lehtonen.

Hyvä webinaari avainasemassa

Kolmesta kurssista koostuvan sivuainekokonaisuuden laajuus on 25 opintopistettä. Se alkaa eri aisteihin vetoavalla IDBM Challenge -kurssilla, joka virittää opiskelijat ohjelman tunnelmaan. Kurssin verkossa oleva tuotantokausi koostuu 15 episodista. Sen tuotantoon osallistui iso joukko aaltolaisia. Graafinen suunnittelija Parvati Pillai vastasi kurssin visuaalisesta ilmeestä, äänisuunnittelija Harri Dammert musiikista, konsultti Johannes Söderström kurssin 360-ympäristöstä ja asiantuntija (Educational Media Specialist) Kalle Kataila videoista ja leikkauksesta. Käsikirjoitus oli kurssin vetäjän, Miikka J. Lehtosen, käsialaa. Lisäksi ydintyöryhmään kuuluivat IDBM:n alumnit, koulutussuunnittelijat Theresa Berg ja Katharina Schilli.

IDBM Challengen jälkeen sivuaineopinnoissa on vuorossa Industry Project -kurssi, jonka aikana opiskelijatiimit tekevät tosi elämän projektin yhteensä 10 yritykselle.

”Viime aikoina emme ole pystyneet ottamaan vastaan kaikkia projektitöitä, sillä yritykset ovat koko ajan yhä tietoisempia ohjelmastamme ja kiinnostusta sitä kohtaan on paljon”, kertoo IDBM:n johtaja, Professor of Practice Niina Nurmi.

Industry project -kurssin jälkeen on Capstone, jolla syvennytään IDBM:n alojen sisältöihin. Capstone-kurssi opiskellaan käyttämällä Adobe Connectia. Kurssista vastaava Niina Nurmi kertoo, että kaikki opiskelijat käyttävät kurssilla videokameraa – näin taataan täydellinen keskittyminen webinaareihin. Niiden suunnitteluun, aikataulutukseen ja rytmiin on kiinnitetty myös erittäin paljon huomiota.

”Webinaarinaikaisesta tekemisestä 90 prosentin tulee olla aktivoivaa. Artikkelit ja muut materiaalit luetaan ennen webinaaria, itse webinaarissa sitten yhdessä työstetään ajattelua eteenpäin ja opitaan muotoiluteknologian menetelmien käyttöä.”

Niina Nurmi on itse väitellyt organisaatiopsykologiasta ja Miikka J. Lehtonen väitteli visuaalisesta viestinnästä. Näistä lähtökohdista ohjelman kehitystyö jatkuu myös ensi vuonna ja tavoitteena on, että IDBM:stä tulee yksi Aallon lippulaivaohjelmista.

Aalto-yliopiston strateginen A!OLE (Aalto Online Learning) -hanke on rahoittanut vuoden 2016 alusta alkaen pilotteja, kursseja tai ohjelmia, joilla kehitetään Aallossa tarjottavaa opetusta. IDBM on yksi rahoitusta saanut ohjelma. IDBM Challenge sai rahoitusta myös Aallon strategisesta digitalisaatiohankkeesta.

Tutustu IDBM Challengeen ja sen episodeihin:
http://idbmchallenge.aalto.fi/
https://vimeo.com/237695275
IDBM Challenge Behind the Scenes -video

Lisätietoja IDBM:stä:
https://www.idbm.aalto.fi/

Ps. Become a game changer! Haku Aallon kaikkiin maisteriohjelmiin, mukaan lukien IDBM, jatkuu 24.1. asti. Hae nyt.


Muut lokakuun 2017 A!OLE-haussa rahoitusta saaneet ohjelmat, kurssit ja/tai hankkeet ovat alla. Näistä tulee lähiaikoina lisätietoa A!OLEn verkkosivuille.

  • MSc Entrepreneurship and Innovation Management
  • Blended learning for textile design courses
  • Mik!Ble
  • Blended Mentoring in Bachelor’s Thesis Research, Mikkeli Campus
  • Ways of Making
  • BIZ math 
  • Digitaalinen viestintä ja media
  • Online components for Corporate responsibility & ethics
  • Lightweight XML-checker application
  • Online videos for the Strategic IT management- course
  • Sano se suomeksi! - Say it in Finnish!
  • MEX-Online
  • Vikaa
  • Kestävä kurssimateriaalin kehitys
  • National wide teaching co-operation in wood sciene using online learning
  • Building an International and Improved Programming Course
  • Laboratory Safety Class in Virtual Laboratory
  • Dynamic course and programme level feedback system
  • Muotoilija ammatissa blended learning ympäristössä 
  • Statistics online
  • Preparatory English (B1)
  • Learning Swedish with VR and 360-degree videos
  • eWrite your Research 
  • E! Speak It
  • Augmented Reality for Interactive Storytelling
  • Työelämän portugalia verkossa
  • ARTS Infra introduction 
  • Johdatus muotoiluun ei-muotoilijoille
  • Intelligent Computational Media - Artificial Intelligence and Machine Learning for Designers and Artists
  • Teknillisen kemian ja polymeeriteknologian laboratoriotöiden digitalisointi
  • AR for space science teaching & outreach
  • Rapid transitioning to CO2 free power system in Finland
  • Magnificent Life.