Akateemiset hevarit saapuvat taas Aaltoon

16.06.2017

Modern Heavy Metal -konferenssissa pureudutaan muun muassa suomalaisen metallimusiikin mytologiaan, Algerian metalliskeneen ja venäläisten metallifanien verkkoyhteisöjen sielunmaisemaan.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu isännöi Helsingissä 28.−30. kesäkuuta kansainvälistä metallimusiikin tutkimuskonferenssia. Poikkitieteellisessä Modern Heavy Metal 2017 -konferenssissa kuullaan yli kolmekymmentä esitystä lähes kahdestakymmenestä eri maasta.

MHM-konferenssi toteutetaan Kauppakorkeakoulussa jo kolmatta kertaa. Tämän vuoden konferenssin erityisteema on musiikki ja kansalliset identiteetit. Tapahtuma on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa, ja se järjestetään Helsingissä Tuska-festivaalien alla.

Tutkijoiden esitykset tarjoavat monipuolisen ja monikulttuurisen läpileikkauksen metallimusiikin tutkimukseen. Niissä käsitellään muun muassa eri maiden ja alueiden metallikulttuureita ja ilmiöitä, metallia ja suomalaisuutta sekä musiikkigenren sosiaalisia ja eettisiä teemoja. Tutkijoiden ohella esiintyjäkaartiin ja yleisöön kuuluu muusikkoja ja musiikkiteollisuuden edustajia. Ohjelmaan kuuluvat myös yhteistyössä Music Finlandin kanssa järjestettävät ”Metalliteollisuus”-paneelikeskustelut.

Keskustelut jatkuvat jo kahdettakymmenettä kertaa järjestettävällä Tuska-festivaalilla (30.6.–2.7.), josta on muodostunut Suomen suurin ja tärkein metallimusiikin tapahtuma. Festivaaliohjelmassa on  paneelikeskusteluita ja haastatteluja, joissa tutkijat, artistit, kirjailijat ja urheilijat ruotivat metallikulttuuria eri näkökulmista.

Konferenssin luojana ja vastuujärjestäjänä toimii Kauppakorkeakoulun akatemiatutkija, musiikkijohtamisen ja kulttuuriviennin dosentti Toni-Matti Karjalainen.

Lisätiedot:

Akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen
toni-matti.karjalainen@aalto.fi
p. 050 357 4047

www.modernheavymetal.net

#mhmconf2017 #Suomi100 #aalto