Nanomaji näyttää, mitä on vaikuttavuus

30.12.2015

Kaikkein haastavimpiin ongelmiin löytyy usein yksinkertainen ratkaisu.

Nanomaji_by-Emma-Kukkonen.jpgKaikkein haastavimpiin ongelmiin löytyy usein yksinkertainen ratkaisu. Sellaisena voidaan pitää Nanomaji-vedenpuhdistussuodatinta, jonka kehitti monialainen opiskelijaryhmä kuitumateriaaleja valmistavan Ahlstromin tuella.

Nanomaji syntyi New Global -tutkimus- ja innovaatiohankkeessa osana kokeilua, jossa selvitimme, kuinka suomalaiset yritykset innovoivat resurssiniukkoja ratkaisuja maailman suurimpiin ongelmiin”, kertoo Aalto-yliopiston projektipäällikkö Sara Lindeman.

”Tällainen suuren ja pienen yrityksen yhdistelmä on lähestymistapa, johon liittyy paljon potentiaalia.”

Nanomaji on myös hyvä esimerkki Impact Iglu -yhteisön liiketoiminnasta. Yhteisö toimii Aalto Global Impact -hankkeen yhteydessä yliopiston johtamisen laitoksella. Se tarjoaa yhteyksiä ja verkostoitumismahdollisuuksia tuleville yrittäjille, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista tai ympäristövaikutuksista ja kehittyvistä markkinoista.

”Nanomaji alkoi opiskelijaprojektina lokakuussa 2014”, kertoo Sanna Puhakainen, Nanomajin ”kaaosohjaaja”. Hän kertoo, että nimessä yhdistyvät Nano, joka viittaa suodatinmateriaaliin, ja suahilinkielinen vettä merkitsevä sana Maji.

Menestyminen ilmastoaiheisessa Climate Launchpad -suunnittelukilpailussa Suomessa antoi hankkeelle potkua. Tiimin jäsenet tulevat Suomesta, Brasiliasta, Latviasta, Taiwanista, Kiinasta ja Meksikosta ja edustavat monia eri koulutusaloja suunnittelusta kestävään liiketoimintaan.

”Aloitimme yhteistyön kahden viikon matkalla Tansaniaan, jossa oli työpajoja paikallisten opiskelijoiden kanssa”, kertoo Sanna Puhakainen. 

”Etsimme loppukäyttäjiä ja markkinoita haastattelemalla mahdollisia loppukäyttäjiä, yrittäjiä ja asiantuntijoita, teimme havaintoja vesihuollosta ja järjestimme työpajoja paikallisten opiskelijoiden ja startup-yritysten kanssa”, lisää suunnittelija Emma-Sofie Kukkonen.

Ahlstromin kaltaisen, liikevaihdoltaan miljardin euron kokoisen ja maailmanlaajuisen yrityksen tuesta on etua, mutta tuoteideat onnistuvat tai epäonnistuvat toimivuutensa perusteella. Nanomajin ideana on erityinen vedensuodatin, joka perustuu pelkkään painovoimaan. Tansaniassa vesi on yleensä keitettävä ennen kuin sitä voidaan juoda, ja veden keittämiseen tarvittava lämpö saadaan polttamalla puuhiiltä. Hiilidioksidipäästöjen lisäksi tämä aiheuttaa metsäkatoa, mikä puolestaan johtaa maaperän eroosioon. Nanomaji voi lopettaa tämän kierteen.

”Opiskelijat kehittivät huokean vedensuodatusratkaisun, jossa käytetään Ahlstromin patentoimaa Disruptor™-tekniikkaa”, kertoo Tarja Takko, Ahlstrom-konsernin henkilöstöhallinnon varapääjohtaja.

Tekniikan lisäksi Ahlstrom tarjosi Nanomajille asiantuntija-apua. Hankkeen rahoittamiseen osallistui helsinkiläinen tiedettä ja tutkimusta tukeva Walter Ahlströmin säätiö.

”Kokemus oli erittäin antoisa, ja tulemme jatkossakin osallistumaan vastaavanlaisiin hankkeisiin”, kertoo Tarja Takko. ”Afrikan markkinoihin liittyy myös huikeita tulevaisuuden mahdollisuuksia.”

Sanna Puhakainen suhtautuu toiveikkaasti yhteistyöhön Ahlstromin kanssa: ”Heillä on tekniikan osaamista ja meillä on tuoreita uuden tekniikan käyttöön liittyviä ideoita.”

impactiglu.org


Teksti: Tim Bird
Kuvat: Nanomaji / Emma Kukkonen

Artikkeli on alun perin julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 15. (issuu.com)